meta data for this page
  •  

Opintopäiväkirja

Viikko 1:

Vaikkei JavaScript ihan uusi tuttavuus olekaan, mitään suurempaa en ole sen avulla vielä ennen tätä kurssia toteuttanut. Käsittääkseni kyseessähän on ihan kätevä kieli, joten tarkempi opiskelu ei liene pahitteeksi. Ensikosketukselta Codeacademy vaikuttaa ihan mukavalta opiskelualustalta, vaikka pientä takkuilua konsolitulosteen kanssa tuntuu olevankin ajoittain. Sisällöltään Codeacademyn luennot tuntuivat melko helponlaisilta, mutta antoivat kuitenkin peruskäsityksen kielen (omalaatuisista) piirteistä taulukkoja ja niiden indeksointia, ja etenkin olioita koskien.

Viikko 2:

Tuntui hieman oudota että HTML ja CSS käsiteltiin vasta JS:n jälkeen… Codeacademyn tehtävät näihin liittyen tuntuivat erittäin helpoilta koska ne käsittelivät aika pitkälle näiden merkkauskielien perusteita (ainakin HTML:n osalta), jotka olivat jo minulle entuudestaan tuttuja. Pieni kertaus ei nyt sinällään tietysti ollut pahasta. CSS-osio oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen tuttavuus – opin uusia asioita esimerkiksi CSS:n valitsimista ( mm. nth-child() valinta ).

Viikko 3:

jQuery oli tuttavuutena melko uusi, vaikka olen siitä aiemmin kuullutkin. Tähän mennessä sain tästä Codeacademyn luvusta henkilökohtaisesti eniten irti ja opin uusiakin asioita. Tehtävien jälkeen päälimmäisenä tuntumana jQuerystä jäi kuitenkin sen kömpelyys syntaksissa; liikaa turhia sulkuja, kaarisulkuja, avainsanoja ja sisäkkäisiä funktio/eventmäärittelyjä minun makuuni.

Jostain syystä tämän luvun kanssa koin melko paljon ongelmia Codeacademyn kanssa. CA:myn “full preview” ominaisuus toimi hieman miten sattuu; välillä sen käyttö oli pakollista (ilmeisesti tehtävien tarkistukseen liittyvistä teknisistä syistä) ja välillä ei. Joissain tehtävissä oli ongelmia tehtävän hyväksymisen suhteen Firefoxia käyttäessä joten siirryin tekemään tehtäviä Chromessa, jossa ongelmia ei alkuun ilmennyt. Luvun tehtävissä tuntui olevan melko paljon saman asian toistoa ja kertausta ( vielä enemmän kuin aiemmissa JS ja HTML+CSS kursseissa ). Myöhemmin myös Chromessa ilmeni onglemia luvun 5 kanssa, jossa kaikki jQuery UI:n palikat eivät toimineet kunnolla (.resizable, .draggable), vaikka CA koodin hyväksyikin onnistuneesti.